maanantai 16. marraskuuta 2015

Tricolor -korvakorut

Nyt tuntui sille, että on aika muistella kesää... joten kaivoin Pariisin matkan tuomiset esiin. Niistä löytyikin sopivat värisiä osia korvakoruiksi.


Alimpana on siniset pääkallo muistona katakombeista, keskellä valkoiset kivihelmet, ylimpänä punaiset metalliset ruusut. Myös koukut on ostettu Pariisista.



Tämä pieni kauppa löytyi Pariisin keskustasta. Sisällä oli käynnissä lasten askartelupaja. Korujen osia myytiin painon mukaan, tässä minun ostokseni:


Purkin kannessa näkyy kaupan nimi. Otin täysin päämäärättömästi kaikkea pientä sekalaista, muistoksi matkalta lähinnä. Olisin ostanut myös kivi- ja lasihelmiä, mutta niitä ei ollut liikkeessä esillä. Nettikaupasta niitäkin olisi voinut ostaa.



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Värikäs avainkoru

Hups, tuli  lähes kolmen kuukauden tauko blogin pitämisessä. Syitä on monia, sairastaminen ja matkailu mukaanlukien. Nyt on kuitenkin tarkoitus jatkaa entiseen malliin.

Haasteitakin olen saanut tällä välin, kiitos niistä! Palaan asiaan vielä, kuten myös matkailuun ja pienimuotoiseen koruiluun liittyvään shoppailuun... ;)

Tällä kertaa olen tehnyt ystäväni pyynnöstä avainnauhan, jonka oli tarkoitus olla värikäs. Kysyin, onko jotain värejä, jota siihen ei saa tulla, ja sain vastaukseksi, että ei mustaa eikä valkoista. Tämä selvä :)

Värikästä materiaalia oli helppo löytää värjätyistä simpukoista. Tein pohjan kirkkaista lasihelmistä, jotta värit todella korostuisivat (ja koska mustaa ei saanut käyttää). Tässä tulos, toivottavasti miellyttää ystävääni:



keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pinkki korusetti lahjaksi






Alkukesän väreihin sopii pinkki ja valkoinen niin hyvin... Johtuukohan se tähän aikaan kukkivien sipulikukkien väreistä?

Tein kahteen vaijeriin pujottelemalla rannekorun, jossa on pinkkiraitaisia akaatteja, valkoisia turkooseja, yksi kirkas kristalli, kaksi simpukankuorihelmeä ja loput lasihelmiä. Helmet on järjestetty tarkaan harkiten, vaikkei se siltä näytäkään :) . Ketjulla on kaksi merkitystä, se keventää korua ja antaa mahdollisuuden säätää korun pituutta.



Lisäksi tein korvakorut helmiäislasihelmistä ja akaateista.


Lopuksi  vielä tarkempi kuva. Vasemmalla, alemmassa vaijerissa näkyy harmaa simpukankuorihelmi, keskellä kahden akaatin värissä kristalli, oikealla valkoinen turkoosi.





perjantai 5. kesäkuuta 2015

Rannekoru kivihelmistä

Näissä koruissa on jotain (minulle) oudompaa ja jotain hyvin tuttua: Tuttua on se, että olen jälleen kerran yhdistänyt ruskeaa ja sinistä. Ruskeat kivihelmet ovat tiikerinsilmää, toivottavasti niiden värit tulevat esiin näin auringonvalossa kuvattuna. Sininen taas on lapis lazulia, sekin minulle tyypillistä kiveä :) .
Oudompaa taas on se, että olen käyttänyt pyöreitä isohkoja kiviä, yleensä käytän siruja, tai jos pyöreitä niin ihan pieniä siemen- ja välihelmiä. Tämä rannekoru on koottu pelkistä isoista helmistä ja niiden välissä olevista litteistä metallihelmistä. 



Rannekorun kaveriksi korvikset:


Valkoiset kivihelmet ovat valkoista turkoosia. Kauniita, vai mitä?

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäinen avainnauha

Keräsin tähän avainnauhaan alkukesän värejä, ei vielä liian kirjavaa kuitenkaan. Mukana on lasihelmiä, helmiäislasihelmiä, kristalleja ja ketjua.